Kuka olen
Harri Heikki Seikola

Ikä: 73 v
Koulutus ja/tai ammatti: Opetusneuvos,
insinööri AMK, opettajan tutkinto sekä lukuisia johtamiseen ja talouteen liittyviä kursseja.
Perhe: vaimo, kolme jo aikuista lasta sekä yhdeksän ihanaa lastenlasta
Raisiolainen: vuodesta 1987
Sotilasarvo: reservin luutnantti
Työkokemus: Työelämän alkutaipalella ensin konepajateollisuudessa konepajapäällikkönä ja sen jälkeen kolme vuotta ammattioppilaitoksen opettajana.
Opettajan tehtävistä siirryin aikuiskoulutusjohtajaksi Turun teknilliseen ammattikouluun (nyk. Turun ammatti-instituutti).
Vuosituhannen vaihteessa aloitin Turun Aikuiskoulutuskeskuksen rehtorina, josta sitten siirryin Turun Aikuiskoulutussäätiön johtajaksi konserninjohtoon. Tähän kuuluivat sekä Turun Aikuiskoulutuskeskus, Turun Kesäyliopisto, Villa Marjaniemi että kaksi kiinteistöyhtiötä.
Vuonna 2016 siirryin eläkkeelle, mutta jatkoin sen jälkeen jonkin aikaa oman yrityksen puitteissa osa-aikayrittäjänä.
Olen mukana myös kahdeksan vuotta sitten Laitilaan perustamassamme KasiTori Oy:ssä, joka toimii kesäaikana lähituotemyymälänä sekä kesäkahviona ja galleriana.
Nykyisiä luottamustehtäviäni:
Kaupunginvaltuutettu
Kaupunginhallituksen kehitysjaosto
Raision Seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pj.
Suomen Liikemiesten Lähetysliiton puheenjohtaja
Operaatio Ruokakassin hallitus
Raision Palvelutalosäätiön hallintoneuvoston puheenjohtaja
KasiTori Oy hallituksen puheenjohtaja
Koy Vasarantori hallitus
Aiempia hallinto- ja luottamustehtäviäni:
Työni puitteissa olin lukuisissa niin opetus- ja kulttuuriministeriön kuin työ- ja elinkeinoministeriön työryhmissä, työnantajayhdistyksen hallituksessa, EK:n yrittäjävaltuuskunnassa, AMKE ry:n hallituksessa, Turun Koneteknologiakeskus ry hallituksessa, Maakunnan yhteistyöryhmän koulutusjaostossa sekä erinäisissä muissa yhteiskunnallisissa tehtävissä. Työni ulkopuolella olin lisäksi useissa muissa hallituspaikoissa.
Päätöksentekijänä olen arvopohjainen, rauhallinen ja yhteistyökykyinen. Pitkä johtamiskokemukseni on opettanut minulle, miten suuria kokonaisuuksia hallitaan ja miten erilaisia ihmisiä kuunnellaan rakentavasti. En lupaa katteettomia, mutta lupaan pitää aina heikoimman puolta ja puolustaa kristillisiä perusarvoja – välittämistä, armollisuutta ja oikeudenmukaisuutta.

